Fresh Fitness-ketjun outo hinnoittelu

8.7.2016 klo 10:59, kirjoittanut: Niko Ukkonen

Tapahtui muutama päivä sitten Jyväskylässä. Olisin halunnut ihan vilpittömästi käydä vain salilla, kuten minulla on viikoittain tapana.

Olin yhden kerran aiemmin käynyt Jyväskylän Fresh Fitnessillä. Käytin sillä kerralla oman ilmaisen tutustumiskäyntini, joka on varmasti olemassa kaikilla muillakin kuntosaleilla ja ketjuilla. Se on ihan perusasia, ja on myynnillisestikin erittäin fiksu malli.

Suuntasimme muutama päivä sitten ystäväni kanssa samalle salille. Ystävälläni oli mukana myös kuponki, jolla kaveri saa ilmaisen treenin salille. Emme toki olleet siitä ollenkaan varmoja, olenko siihen oikeutettu, kun muutama viikko sitten kävin tuon ilmaisen tutustumiskäynnin suorittamassa. 

Näinhän siinä kävi, että tuo yksi ilmainen treeni-kuponki käy vain sellaiselle, joka ei ole koskaan salilla käynyt. Ylläri.

Mutta se ei vielä saanut minua hämilleni. 

Kerroin sitten myyjättärelle ostavani yhden kerran lipun salille. 

Myyjä kertoi minulle, ettei sellaista ole olemassakaan. Minun pitäisi siis yhtä salitreeniä varten ostaa 20 euroa kuukaudessa maksava jäsenyys, sekä tottakai rannekkeet ja liput ja laput jäsenyyden aloittamiseksi.

Minulla oli jo lompakko kourassa sitä varten, että annan hänelle rahaa siitä, että minä voisin käydä kerran treenailemassa. Asun Lappeenrannassa ja lähin Fresh Fitness-ketjun sali sijaitsee Helsingissä. En siis luonnollisesti ostanut jäsenyyttä. 

Se, että Fresh fitnessillä ei ole lainkaan kertaostosmahdollisuutta on omasta mielestäni outoa. 

Jouduimme lähtemään salilta suupielet alaspäin. 

Veikkaan, että en ole ensimmäinen ketä tämä asia koskee. Mietin vain, että mitä haittaa siitä olisi ketjulle, jos heillä sattuisi olemaan tuollainen kertakortti? 10 euroa kerrasta on aika paljon, mutta olisin ollut valmis sen maksamaan. 

Tuo 10 euron kertakortin hinta ja olemassaolo ei todellakaan söisi tai vähentäisi jäsenyyksien määrää. Päinvastoin. 

Suomessa liikkuu paljon kuntoilevia ihmisiä töiden perässä eri kaupungeissa. Kaikki eivät ihan sijaintien takia voi tai halua ostaa vaikeaselkoista ja kallista jäsenyyttä yhden satunnaisen salitreenin takia.

Olisi erittäin mielenkiintoista tietää tilastoja, kuinka usein vaikka koko Fresh Fitness-ketjulla Helsingissä, Vantaalla ja Jyväskylässä yhteensä tulee tilanteita, kun asiakas käännytetään ovella lompakko kourassa huonon hinnoittelun takia.

Salissa itsessään ei ollut ensimmäisellä kerralla vikaa, mutta hinnoitteluun toivoisi muutosta. 

 

Oletko yrittäjä? Kerron ilmaiseksi sinulle, mitä voisit omassa markkinoinnissasi parantaa. Rullaa alemmas, ja klikkaa vihreää painiketta ”Hyödynnä ilmainen markkinointikartoitus!”. Raportti markkinointisi nykytilanteesta saapuu sinulle muutaman päivän sisällä sähköpostiisi!

 


Jaa postaus:
Facebooktwitterlinkedin

Hyödynnä ilmainen markkinointikartoitus!

Lue lisää

Ei kommentteja.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *